Hyppää sisältöön
Teema

5. Kaupungin ilmastotyö, -viestintä ja -verkostot

Kaupunki on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Kasvihuonekaasupäästönäkökulman otetaan huomioon kaikessa merkittävässä päätöksenteossa.

Kuva: Kokkolan kaupunki

Ilmastonmuutos on yksi merkittävimmistä globaaleista ongelmista. Vaikka kaupunkiorganisaatio itse aiheuttaa alueen kasvihuonekaasupäästöistä vain n. 10 % ja loput toimijat n. 90 %, kaupungeilla ja kunnilla on keskeinen rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kaupunki pystyy vaikuttamaan jopa puoleen alueen päästöistä esimerkiksi kaavoituksen, maankäytön suunnittelun ja julkisten hankintojen avulla. Lisäksi kaupunki toimii esimerkkinä ja suunnannäyttäjänä toteuttamalla omia ilmastotoimenpiteitään. Kaupunki voi myös tukea ja mahdollistaa yritysten ja asukkaiden toimenpiteitä.

Kaupungin päästövähennystavoitteet koskevat kaikkia alueella aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä, eli mukana on myös yritysten ja asukkaiden toiminnasta aiheutuvia päästöjä. Kestävä tulevaisuus edellyttääkin laajaa yhdessä toimimista ja kaupunki kannustaa osallisuuteen ilmastotyössä.

Avoimuus on yksi Kokkolan toimintaa ohjaavista arvoista. On tärkeää, että kaupunkilaiset ja muut alueen toimijat voivat nähdä miten kaupungin ilmastotyö etenee. Ilmastovahti ja kaupungille laadittava ilmasto-ohjelma mahdollistavat avoimen ja monikanavaisen viestinnän sekä vuorovaikutuksen ja osallistumisen. Yhteistyöllä ja viestinnällä tuetaan asukkaiden ja yritysten siirtymistä kohti kestävää ja ilmastoa vähemmän kuormittavaa toimintaa.