Hyppää sisältöön

Kokkolan ruotsinkielistä Ilmastovahtia päivitetään parhaillaan, ja sivuja julkaistaan ruotsiksi sitä mukaan, kun käännöstyö etenee. Kiitos kärsivällisyydestä - uudet sisällöt ovat tulossa pian!

Karlebys klimatvakt uppdateras som bäst på svenska och material publiceras i takt med att översättningsarbetet framskrider. Tack för ert tålamod – nytt innehåll publiceras inom kort!

Tietoa palvelusta

Ilmastovahti-palveluun on koottu Kokkolan kaupungin ilmastotoimenpiteet. Täältä löydät ajantasaisen kuvauksen ilmasto-ohjelman toimenpiteistä. Palvelu auttaa myös arvioimaan toimien vaikutuksia. Ilmastovahdin käyttöönotto on osa ympäristöministeriön rahoittamaa Kuntien ilmastosuunnitelmat -hanketta (VN/14107/2023). Hankkeessa laaditaan Kokkolan kaupungille ilmasto-ohjelma vuosille 2025-2035.

Ilmastovahdin teemat ja toimenpiteet perustuvat valmisteilla olevaan Kestävästi kehittyvä hiilineutraali Kokkola 2035 -kehittämisohjelmaan (Kokkolan kaupungin ilmasto-ohjelma). Ilmasto-ohjelma viedään sen valmistuttua kaupunginvaltuuston päätöksentekoon kuluvan valtuustokauden aikana, ja se päivitetään kerran valtuustokaudessa.

Ilmastovahti kertoo, mitä toimenpiteitä Kokkola tekee hiilineutraaliuden eteen, miten toimenpiteet vaikuttavat hiilineutraaliustavoitteeseen ja kuinka toimenpiteet etenevät. Toimenpiteitä tehdään ja suunnitellaan koko kaupunkikonsernissa, myös kaupungin tytäryhtiöissä. Ilmastovahdissa tällä hetkellä olevista toimenpiteistä osa on käynnissä olevia toimenpiteitä ja osa on ilmasto-ohjelmaan tulevia toimenpide-ehdotuksia (ideat). Ideana olevien toimenpiteiden toteutus aloitetaan ilmasto-ohjelman hyväksymisen jälkeen.

Ilmastovahtia päivitetään ja kehitetään jatkuvasti. Sen tarkoituksena on koota yhteen ja tuoda näkyväksi kaupungin ilmastotyö ja mahdollistaa työn etenemisen seuranta ajantasaisesti. Palvelulla parannetaan päättäjien, asukkaiden ja sidosryhmien mahdollisuuksia seurata ja vaikuttaa kaupungin ilmastotyöhön. 

FAQ

Hiilineutraalissa Kokkolassa syntyy vuonna 2035 päästöjä yhtä paljon tai vähemmän kuin hiilinieluilla voidaan päästöjä sitoa. Kokkolassa hiilineutraalius saavutetaan vähentämällä päästöjä vähintään xx prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2035 mennessä.

Kokkolan ruotsinkielistä Ilmastovahtia päivitetään parhaillaan, ja sivuja julkaistaan ruotsiksi sitä mukaan, kun käännöstyö etenee. Kiitos kärsivällisyydestä - uudet sisällöt ovat tulossa pian!

Karlebys klimatvakt uppdateras som bäst på svenska och material publiceras i takt med att översättningsarbetet framskrider. Tack för ert tålamod – nytt innehåll publiceras inom kort!