Hyppää sisältöön

Kokkolan ruotsinkielistä Ilmastovahtia päivitetään parhaillaan, ja sivuja julkaistaan ruotsiksi sitä mukaan, kun käännöstyö etenee. Kiitos kärsivällisyydestä - uudet sisällöt ovat tulossa pian!

Karlebys klimatvakt uppdateras som bäst på svenska och material publiceras i takt med att översättningsarbetet framskrider. Tack för ert tålamod – nytt innehåll publiceras inom kort!

Toimenpidekokonaisuus

5.3. Ympäristökasvatus

Kuva: Kokkolan kaupunki

Yksi Kokkolan ilmasto-ohjelman keskeisimmistä tavoitteista on lisätä ilmastotietoisuutta ja tukea kotitalouksia kohti kestävää tulevaisuutta. Ympäristökasvatuksesta keskeistä on ilmastonmuutosilmiön ymmärtäminen. Tavoitteena on, että asukkaiden toimintatavat kehittyvät kestävän elämäntavan mukaisiksi.

Kaupunki pyrkii tavoitteisiin viestimällä asukkaille ajantasaista tietoa ilmastonmuutoksesta ja sen hillinnästä sekä erilaisten tapahtumien avulla. Lisäksi kaupunki edistää ilmasto- ja kestävyyskasvatusta varhaiskasvatuksessa sekä perusopetuksessa. Luontokouluyhteistyö edistää maasto-opetusta ja ympäristökasvatusta ja tuottaa ympäristökasvatukseen liittyvää opetusmateriaalia.

Suomen UNICEF on myöntänyt Kokkolalle Lapsiystävällinen kunta (LYK) -tunnustuksen. Kokkolan LYK-toiminnassa otetaan vahvasti huomioon myös kaupungin ilmastotyö.

lyk-tunnustus-pysty-rgb_pieni