Hyppää sisältöön

Kokkolan ruotsinkielistä Ilmastovahtia päivitetään parhaillaan, ja sivuja julkaistaan ruotsiksi sitä mukaan, kun käännöstyö etenee. Kiitos kärsivällisyydestä - uudet sisällöt ovat tulossa pian!

Karlebys klimatvakt uppdateras som bäst på svenska och material publiceras i takt med att översättningsarbetet framskrider. Tack för ert tålamod – nytt innehåll publiceras inom kort!

Toimenpidekokonaisuus

4.2. Kestävä Kokkola

Kuva: Kokkolan kaupunki

Kuluttaminen aiheuttaa merkittävät osan kaupungin päästöistä. Kotitalouksien kulutus aiheuttaa n. 60 % Suomen hiilijalanjäljestä. Loput n. 40 % aiheutuu julkisesta kulutuksesta ja investoinneista.

Kokkola haluaa edistää kestävää ja vastuullista kuluttamista. Tavoitteena on, että alueen kotitalouksien kulutusperäinen hiilijalanjälki saadaan kestävälle tasolle. Kaupunki pystyy vähentämään aktiivisesti asukkaiden päästöjä esim. suunnittelemalla kestävää kaupunkirakennetta, tuottamalla joukkoliikennepalveluita, kehittämällä uusiutuvaan energiaan tai hukkalämmön talteenottoon perustuvia ratkaisuja sekä lisäämällä ympäristötietoisuutta. Tämän lisäksi kaupunki edistää vastuullista kestävää kuluttamista myös omassa toiminnassaan esim. edistämällä kestävää ruokakulttuuria, vähentämällä ruokahävikkiä ja muuta kuluttamista sekä lisäämällä digitaalisia palveluja.

Kestävä kulutus edellyttää muun muassa, että ostamme vain mitä todella tarvitsemme, kierrätämme tarpeettomat ja hävitämme käyttökelvottomaksi käyneet tavarat asianmukaisesti. Kestävän kulutuksen toimenpiteet liittyvät kaikkeen mitä me ostamme ja käytämme, kuten ruokaan, vaatteisiin ja asumiseen. Kulutuksen aiheuttamia päästöjä voidaan vähentää säästämällä energiaa kotona, kävelemällä tai pyöräilemällä lyhyet matkan aina kun mahdollista, lisäämällä aterioilla kasvisten osuutta sekä harkitsemalla myös muita kulutusvalintoja. Kulutusta voidaan suunnata enemmän palveluihin ja välttää turhan tavaran ostamista.

Sitra on arvioinut kotitalouksien kasvihuonekaasupäästöjä kestävien elämäntapojen näkökulmasta. Arvion mukaan kotitalouksien kulutusperäisten päästöjen pitäisi vuonna 2030 olla 2,5 tCO2e / asukas (Sitra 2019). Kokkolassa kotitalouksien kulutusperäiset päästöt olivat 8,8 tCO2e / asukas vuonna 2015. Voit tutustua kuntien kulutusperusteisten kasvihuonekaasupäästöjen laskentaan hiilineutraalisuomi.fi -sivustolla.

Suomen ympäristökeskuksen kehittämä Ilmastodieetti auttaa tunnistamaan, mistä arjen hiilijalanjälki syntyy ja miten sitä voi pienentää.

Laske ilmastovaikutuksesi ja aloita ilmastodieetti!

Kokkolan ruotsinkielistä Ilmastovahtia päivitetään parhaillaan, ja sivuja julkaistaan ruotsiksi sitä mukaan, kun käännöstyö etenee. Kiitos kärsivällisyydestä - uudet sisällöt ovat tulossa pian!

Karlebys klimatvakt uppdateras som bäst på svenska och material publiceras i takt med att översättningsarbetet framskrider. Tack för ert tålamod – nytt innehåll publiceras inom kort!