Hyppää sisältöön

Kokkolan ruotsinkielistä Ilmastovahtia päivitetään parhaillaan, ja sivuja julkaistaan ruotsiksi sitä mukaan, kun käännöstyö etenee. Kiitos kärsivällisyydestä - uudet sisällöt ovat tulossa pian!

Karlebys klimatvakt uppdateras som bäst på svenska och material publiceras i takt med att översättningsarbetet framskrider. Tack för ert tålamod – nytt innehåll publiceras inom kort!

Toimenpidekokonaisuus

1.5. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Kuva: Satu Jokela

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen lisäksi kaupungin tulee myös sopeutua jo muuttuneeseen ilmastoon. Sopeutumalla voimme lieventää ilmastonmuutoksesta aiheutuvia haittoja, ja vähentää yhteiskunnan haavoittuvuutta.

Arktisilla alueilla ilmasto lämpenee jopa 3-4 kertaista vauhtia muihin alueisiin verrattuna. Suomen vuosittainen keskilämpötila on noussut 1880-luvulta nykypäivään noin kaksi astetta, ja sade-ennätyksiä on rikottu viime vuosina useasti. Ilmaston lämpenemisen seurauksena paikalliset sään ääri-ilmiöt lisääntyvät ja voimistuvat.

Erityisesti tulvat, rankkasateet ja kuivuus tulevat yleistymään. Suomalaisten arkielämä kokee muutoksia, kun talvet lauhtuvat ja kesät kuumenevat. Lämmitystarve vähenee, mutta hellejaksot koettelevat aiempaa useammin. Ilmastonmuutos kuormittaa ekosysteemejä ja kiihdyttää luontokatoa, mikä heikentää maapallon kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen.

Kokkolan kaupunki pyrkii sopeutumaan muuttuviin sääolosuhteisiin, varautumaan sään ääri-ilmiöiden aiheuttamiin vahinkoihin ja estämään luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä. Rankkasateiden ja kasvavien sulamisvesien aiheuttamiin entistä useammin esiintyviin tulviin varaudutaan muun muassa hulevesien hallinnalla. Lisäksi kaupungin metsien terveyttä pyritään aktiivisesti parantamaan ja erilaisten tuhojen torjuntaa pyritään tekemään ennaltaehkäisevästi.