Kuvaus
Kokkolan Matkailu Oy haluaa huomioida nykyiset ja tulevat taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset vaikutukset siten, että matkailijoiden, matkailuyritysten, matkailukohteiden, ympäristön ja paikallisväestön tarpeet on huomioitu. Olemme kulkeneet läpi 7 askeleen kestävän matkailun kehittämispolun, jonka jokaiseen askeleeseen liittyvät kansainvälisten standardien mukaiset kriteerit. Sustainable Travel Finland -ohjelma on Visit Finlandin matkailuyrityksille ja -alueille kehittämä ohjelma ja sillä saavutettava STF-merkki. STF-merkki myönnettiin 2022 ja uusittiin ensimmäisen kerran 03/2025.
Olemme mm.
- parantaneet nettinäkyvyyttä näköesteisille
- rakentaneet oman esteettömyysosion Tankarin majakkasaaren nettisivujen alle
- pidentäneet matkailusesonkia Tankarin majakkasaarelle
- järjestäneet matkailualan toimijoille 1-2 krt vuodessa verkostoitumistilaisuuksia, joissa kannustettu muitakin toimimaan vastuullisemmin
Lisäksi huomioimme vastuullisuusasiat kaikissa toimissamme ja tekemisissämme, viestimme vastuullisuusasioista ja kannustamme sidosryhmiäkin saamaan STF-merkin.

STF-merkki uusittu hyväksytysti v. 2025.