Hyppää sisältöön

Kokkolan ruotsinkielistä Ilmastovahtia päivitetään parhaillaan, ja sivuja julkaistaan ruotsiksi sitä mukaan, kun käännöstyö etenee. Kiitos kärsivällisyydestä - uudet sisällöt ovat tulossa pian!

Karlebys klimatvakt uppdateras som bäst på svenska och material publiceras i takt med att översättningsarbetet framskrider. Tack för ert tålamod – nytt innehåll publiceras inom kort!

Kuva: Kokkolan kaupunki

Eteneminen

Aikataulussa
  • Ei aloitettu
  • Idea
  • Suunnittelu
  • Toteutus
  • Jatkuva

Kuvaus

Kokkolan kaupunki pyrkii edistämään kestävää liikkumista. Tavoitteena on, että kestävien kulkutapojen osuus olisi 50 % vuonna 2035 (vuonna 2021 osuus 36 %). Kestäviä kulkutapoja ovat kävely, pyöräily ja joukkoliikenne.

Toimenpidettä toteutetaan markkinoimalla kestäviä kulkutapoja kaupungin asukkaille. Kaupunki järjestää kestävään liikkumiseen liittyviä kampanjoita, tilaisuuksia ja kestävien kulkutapojen kokeilumahdollisuuksia. Markkinoinnissa huomioidaan asiakaslähtöisesti eri kohderyhmät.

Kaupunki osallistuu vuosittain kansalliseen Pyöräilyviikkoon.

Tehtävät

Mitä nyt tehdään?

  • Tehtävä31.5.2024

    Kokkolan ilmastopyöräilyviikko 4. - 11.5.2024

    Kaupunki ja eri yhteistyökumppanit järjestävät toukokuussa Kokkolan ensimmäisen ilmastopyöräilyviikon. Tapahtumaviikon tavoitteena on kannustaa ja innostaa asukkaita kestävämpiin ja hyvinvointia edistäviin liikkumismuotoihin sekä lisätä ilmastotietoisuutta.

  • Tehtävä30.9.2024

    Varhaiskasvatuksen pyöräilykampanja 23.9. - 6.10.2024

    Varhaiskasvatuksen yksiköissä (päiväkodeissa, eskareissa ja perhepäivähoidossa) toteutetaan pyöräily- ja liikenneturvallisuuskampanja, jossa tavoitteena on saada perheet kulkemaan varhaiskasvatusmatkat muulla tavoin kuin autolla. Yksiköihin jaetaan pyöräilypassit, jossa on perheille erilaisia pyöräilyyn liittyviä tehtäviä ja tietoiskuja.

    Kampanja on tarkoitus ottaa pysyväksi syksyiseksi tempaukseksi Kokkolan varhaiskasvatuksessa. Myös yksityinen varhaiskasvatus kutsutaan mukaan kampanjaan.

Yhteenveto ja yhteystiedot

Aikajänne

Jatkuva

Toimenpideohjelma

Yhteyshenkilöt

  • Pääyhteyshenkilö Jenni Silvola
    Jenni Silvola
    Ilmastoasiantuntija
    Kaupunkiluvitus
  • Anette Korkiakangas
    Anette Korkiakangas
    Liikenneasiantuntija
    Kaupunkisuunnittelu
Tietoja päivitetty 01.10.2024

Kokkolan ruotsinkielistä Ilmastovahtia päivitetään parhaillaan, ja sivuja julkaistaan ruotsiksi sitä mukaan, kun käännöstyö etenee. Kiitos kärsivällisyydestä - uudet sisällöt ovat tulossa pian!

Karlebys klimatvakt uppdateras som bäst på svenska och material publiceras i takt med att översättningsarbetet framskrider. Tack för ert tålamod – nytt innehåll publiceras inom kort!