Beskrivning
Kokkolan alueelle on valmisteilla useita vetyhankkeita, jonka lisäksi Woikoski on tuottanut vetyä Kokkola Industrial Parkin alueella sijaitsevalla laitoksellaan jo vuodesta 2015 ja Hycamite puolestaan avasi teollisen mittakaavan vedyntuotantolaitoksen syyskuussa 2024. Muita vetyhankkeita valmistelevia yrityksiä ovat Flexens, Total Energies, Plug Power ja Hy2gen.
Kokkolan kaupunki tukee vetyhankkeiden toteutumista ja edistää vetyyn kytkeytyvien toimijoiden välistä yhteistyötä. Kaupungin edustaja toimii Centrian Kokkolan alueen vedyn arvoketjun yhteistyömalli -esiselvitys hankkeen ja Bothnia Green Energy -hankkeen ohjausryhmissä.
Kaupunki käy aktiivista keskustelua muiden vetyarvoketjun eri vaiheisiin asettuvien alueiden ja toimijoiden kanssa, ja on muun muassa osallistunut hankevalmisteluihin (Bothnia Hydrogen Valley) ja erilaisiin yhteisiin tilaisuuksiin, kuten World Hydrogen Summitiin, jossa aluetta ja Suomenlaajuista vetytoimintaa on pyritty laittamaan kartalle kansainvälisissä asiayhteyksissä.
Kaupunki osallistuu myös aktiivisesti Gasgridin kanssa käytävään keskusteluun vetyverkon kehittämisestä ja huolehtii Kokkolan alueen yritysten kuulluksi tulemisesta suunnitelmia laadittaessa. Gasgrdin yrityksille suunnattu kuulemistilaisuus järjestetään Kokkolassa lokakuussa 2024.
Kokkolan kaupunki toimii yhtenä Kokkola Material Weekin pääjärjestäjistä. Vuosittain marraskuussa Kokkolassa järjestettävän seminaariviikon aikana kuullaan ajankohtaispuheenvuoroja vihreään siirtymään kytkeytyviltä tahoilta. Vety on ollut yksi viikon aikana käsiteltävistä teemoista jo useamman vuoden ajan. Vuonna 2023 osana Kokkola Material Weekiä järjestettiin BotH2nia-verkoston toimesta erillinen vetyyn keskittyvä oheistapahtuma, Nordic Hydrogen Forum.